Kevät on ikuista kehon kyttäämisen aikaa. Silloin aletaan viimeistään tutkailla miltä oma vartalo näyttää; onko mahdollista vähentää vaatetusta ilmojen lämmetessä, kulkea paljastavammalla vaatetuksella ihmisten ilmoilla, kehtaako sitä enää bikineissä tai uimahousuissa esiintyä?

 

 

Ei hitto, peili ei näytä että oltaisiin rantakunnossa, joten nyt täytyy varmaankin ryhdistäytyä ja alkaa pudottaa muutamia kiloja painoa pois! Kuka sen rantakunnon mittakaavan määrittelee?

 

Tämä sama asia toistuu vuodesta toiseen, usein uuden vuoden jälkeen, ajatukset siirtyvät kuntoiluun ja kilojen tiputtamiseen – tähän sortuvat niin miehet kuin naiset. 

 

 

Painoa on kytätty jo satoja vuosia. Jokaisella aikakaudella on annettu jonninmoisia ohjeita painonhallintaan. Kalorien kyttäyksellä ei ole kuitenkaan ole vasta kuin satavuotiset 🙂 juuret.

 

You are not fat – you have fat! You also have toes, you are not toes!

 

 

PYSYTÄÄNPÄ NYT KUITENKIN PERSPEKTIIVISSÄ! MIKÄ ON LIHAVUUTTA JA MIKÄ NORMAALIA?

 

Vuodelta 1809 historiasta löytyy tietoa, että oman aikansa lihavin ihminen oli lontoolainen 39-vuotias Daniel Lambert, joka painoi enimmillään 335 kiloa.

 

Hän oli kovin ylpeä kiloistaan ja ulkomuodostaan, tosin hänelle jouduttiin teettämään erikoisvankat kulkuvälineet, jotka tuohon aikaan olivat hevosvaunut sekä tietenkin tuolit ja sängyt. Hän menehtyi ylipainonsa vuoksi nuorena ja häntä ei saatu ulos kuolinhuoneestaan ihan helpoilla keinoilla. 

 

ONKO SOPUSUHTAINEN VARTALO JOKIN MITTARI?

 

Ja jos on, minkä mittari? Onko laihduttajat siis oman aikansa sankareita? Kellä on niin voimakas tahto ja luonteen lujuus, että voittaa kiusaukset, houkutukset ja notkuvat herkkupöydät? Hänhän on ihan selvästi parempi ihminen, sankari? 

 

Liikakilot eivät ole nyky-yhteiskunnassamme hyväksyttäviä ja niihin suhtaudutaan suurena ilmiönä ja ihan hysteerisiin mittasuhteisiin venyvinä käsitteinä. 

 

Onko tässä enää mitään järkeä?

 

Ilmiönä tämä  ei ole suinkaan kovinkaan uusi, sillä kautta aikojen on ihmisiä hallittu jonninmoisella hoikkuuden tyrannialla.

 

On ollut kaiken maailman lainsäätäjiä, tyranneja, filosofeja, länsimaisen lääketieteen isiä, jotka ovat julmasti tuominneet liikalihavuuden ja ylipainon, ties millaisilla nimillä ja huonommuuksilla tuomiten.

 

Venetsialainen aatelismies Luigi Cornaro vuonna 1558 viitoitti kirjoittamallaan ”kohtuullisen elämän” -käsikirjalla tietä kehon kuunteluun ja kohtuulliseen syömiseen sekä kokonaisvaltaiseen terveelliseen elämäntapaan. 

 

 

Italialainen Santorio Santorio oli Cornaron opetuslapsi, joka keksi kaikkien meidän iloksi ja/tai kiusaksi henkilövaa´an. Suuri kattoon ripustettava istumalaite määritti painon.

Kyseinen herra istuskeli päiväkausia keksimällään vaa´alla raportoiden itselleen kaiken mitä söi ja joi, paljonko virtsasi ja ulosti sekä kuinka paino näiden toimien seurauksesta vaihteli. 

 

 

Millainen suhde sinulla on vaakaan? Muista, että vaaka on vain laite, joka kertoo millä voimakkuudella maan vetovoima vetää sinua puoleensa 🙂 Se kertoo vain lukuja – numeroita!

 

 

Se ei kerro sinusta ihmisenä yhtään mitään. Laihdutusvimma ja ulkonäkökeskeisyys on nykymaailman muuttumisesta kertovaa tarinaa mitä suurimmassa määrin.

Nopeasti muuttuvien arvojen myllerryksessä ja yleisen epävarmuuden lisääntyessä oman kehon ja painon kontrollointi voi olla juurikin siksi se asia, jota ihminen tuntee kykenevänsä hallitsemaan nykypäivänä. 

Meillä ei ole enää säätyhierarkiaa, mutta ihmisiä erotellaan näkymättömillä luokitteluilla, joilla ihmisiä tänä päivänä erotellaan.

 

”Lihava ei voi olla onnellinen ja hallita elämäänsä, kun ei voi edes painoaan pitää kurissa, lapsia kiusataan ja nimitellään jo päiväkodista lähtien ties millaisilla haukkumanimillä, jos heillä on ylipainoa tai muita kehollisia erilaisuuksia. Ylipainoiset eivät tule ensisijaisesti valituksi työhaastatteluissa jatkoon, saati valituksi töihin. ”

 

TARKISTA ENSIKSI VAATEKAAPPISI SISÄLTÖ JA PÄIVITÄ TYYLISI

 

Tämä on oikeasti ihan käsittämättömän tärkeää, vaikka monet ovat melkein äidinmaidossa opetettuja ajattelemaan; ”rumat ne vaatteilla koreilee, ei saa olla liian näkyvä ja erilainen, moni kakku päältä kaunis jne”. 

 

Oikeanmallisilla ja -kokoisilla vaatteilla, asuteilla, sinulle sopivaisilla väreillä sekä leikkauksilla ja materiaaleilla voidaan luoda täysin uudet muodot ja mittasuhteet. Piilottaa sieltä, korostaa täältä ja tyytyväisyystakuu on taattu.

Tämä on niin uskomaton asia, että kannattaa kokeilla! Jokainen asiakkaamme on hämmästynyt lopputulosta. Voit vain nauttia, kun olet aina oikeanlaisessa asukokonaisuudessa, joka pukee ja korostaa sinua parhaiten!

 

Muodot olivat aikoinaan hyvin tärkeitä merkkejä; miehillä se oli merkki vauraudesta ja vallasta, naisten muodot taas kielivät hedelmällisyydestä ja kykeneväisyydestä äitiyteen. Silloiset lääkärit olivat sitä mieltä, että kilojen kertyminen kehoon kuuluu luonnostaan ikääntymiseen eikä sille oikein mahda mitään. 

Tämän päivän ihmiset jo tietävät paljon paljon enemmän näistä asioista, jopa aivan liikaakin. On montaa eri koulukuntaa, jotka tarjoavat jopa ristiriitaisia ohjeita syömiseen, diettiin, paastoon ja elämäntapoihin. 

 

 

MITÄ NYT MUUTAMASTA MAKKARASTA VYÖTÄRÖLLÄ? KETÄ SE HAITTAA?

 

Kaikkein tiukin ylituomari on yleensä ihminen itse.

Toki tämän hetken kauneusihanteet, sosiaalisen median, television ja printtimedian lähelle tuovat ”esikuvat ja julkkiset” luovat omaa todellisuuttaan, millainen kunkin tulisi olla, mutta eikö kaikkein tärkeintä ole olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä kokonaisuutena?

 

IHANAA OLLA SINÄ, MINÄ, HÄN, ME, TE JA HE <3

 

Josko nyt vaan nauttisimme kukin omasta terveestä kehostamme –  kiitollisina. Kuuntelisimme oman kehon viestejä ja tarpeita, sillä keho kyllä kertoo, mitä se tarvitsee, kun sitä malttaa tulkita ja kuunnella.

 

Sopivassa suhteessa lepoa, terveellistä ruokaa, liikuntaa ja töitä.

Rakkautta, naurua, iloa, mielihyvää unohtamatta!

 

 

Vanhuus ja krempat odottaa meitä jokaista ja silloin muistellaan elettyä jo taaksejätettyä elämää eikä kilogrammoja 🙂

 

 

 

TICO TICO KOHTI KEVÄTTÄ JA KESÄÄ <3

 

Tanssitaan, keikutetaan lannetta, pyöritetään pyllyä entistäkin iloisemmin ja heittäydytään tuntemaan tämä hetki, koska kukaan ei luvannut meille mitään muuta! 

 

 

 

SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA, INSTASSA JA TIKTOKISSA

Kokonaisvaltaisen ulkoasupäivityksen iloa ja helppoutta!